OP Koti Pohjoinen Oy LKV, Isokatu 14

Kerrostalo | 3h, k, s

Kapellimestarinkatu 7 A, Taka-Lyötty, Oulu

Hinta

198 000 €

Koko

62 m²

Vuosi

2010

Todella ihana ja erinomaisessa kunnossa oleva 5. krs saunallinen kolmio. Huoneisto sijaitsee ylimmässä kerroksessa, josta on mukavat näkymät. Sijainti on rauhallinen, sillä huoneiston ikkunat sekä koko huoneiston levyinen lasitettu parveke sijoittuvat taloyhtiön sisäpihan puolelle. Huoneistoa on asuttu erittäin siististi ja pohjaratkaisu on kaikin puolin toimiva. Tehokkaat neliöt pitävät sisällään ison olohuoneen yhdessä keittiön ja ruokailutilan kanssa. Iso parveke tuo viihtyisää lisätilaa oleskeluun aina keväästä syksyyn asti. Parvekkeella on tilaa ruokailuryhmälle ja oleskeluun. Vuonna 2010 valmistunut taloyhtiö sijoittuu erinomaiselle paikalle kattavien palvelujen viereen. Ruokakaupat ovat lähellä ja kulttuurin harrastajille Madetojan musiikkikeskus sijoittuu myös aivan viereen. Alueelta on helppo kulkea kävellen tai pyöräillen eri suuntaan Oulua. Autohallipaikka myydään erillisenä osakkeena jonne kulkeminen on todella vaivatonta hissiä käyttäen. Autohallipaikan hinta on 15 000€. Soita ja sovi kanssani esittely!

Jaa kohde

Tulosta PDF

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
575918
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3h, k, s
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
62 m²
Kokonaispinta-ala
62 m²
Kerrokset
5/5 (ylin kerros)
Rakennusvuosi
2010
Käyttöönottovuosi
2010
Vapautuminen
Vapautuu: Heti

Hinta

Myyntihinta

198 000,00 €

Velaton hinta

198 000,00 €

Neliöhinta

3 193,55 €/m²

Vastike

Hoitovastike

229,40 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

229,40 € / kk

Muut maksut

Vesimaksu

16,00 € / hlö / kk

Lisätietoa maksuista

Vesimaksu mittarin mukaan
Vesimaksu 16,00 €/hlö/kk, autopaikka 38,00 €/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 6,00 €/kk. Veden tasauslasku kulutuksen mukaan, kylmä vesi 3,60 €/m3, lämmin vesi 8,70 €/m3.

Ostaja maksaa kaupanteossa varainsiirtoveroa velattomasta kauppahinnasta voimassaolevien säädösten mukaisesti.

Ostaja on tietoinen, että osakeluettelon ylläpito on siirretty Huoneistotietojärjestelmään ja ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröinnistä sekä osakekirjan mitätöinnistä mahdollisesti aiheutuvista kustannuksista.

Autohallipaikka myydään erillisen osakkeena hintaan 15000€.

Sauna
  • Asunnossa on sauna
Parveke
Asunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
Huoneiston levyinen parveke avautuu sisäpihalle.
Hissi
  • Taloyhtiössä on hissi
Asunnon kunto
Hyvä
Lisätietoja kunnosta
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Betoni
Pintamateriaali: Keittiö: Parkettilattia, maalatut seinät. Olohuone: Parkettilattia, maalatut/tapettiseinät. Makuuhuone 1: Parkettilattia, maalatut seinät. Makuuhuone 2: Parkettilattia, maalatut seinät. Sauna: Laattalattia, paneliseinät. Kylpyhuone: Laattalattia, laattaseinät. Eteinen: Parkettilattia, maalatut seinät.
Keittiön kuvaus
Jääkaappi, pakastekaappi, erillisuuni, liesitaso keraaminen, liesituuletin, mikroaaltouuni integroitu, astianpesukone integroitu, kiinteät valaisimet. Pöytätasot kiveä
Kylpyhuoneen kuvaus
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet.
Säilytystilojen kuvaus
Kellari
Kattotyyppi
Pulpettikatto
Kattomateriaalin kuvaus
bitumi

Mitä maksaisi remontti?

Katso alueen Oulu toteutuneet remonttihinnat ja kilpailuta alueen urakoitsijat Urakkamaailmassa.

Hae hinnat
Urakkamaailma.fi logo.
Taloyhtiön nimi
Isännöitsijän yhteystiedot
Kiinteistö-Tahkola Oulu Oy, Lumijoentie 1, 90400 Oulu, lassi.ylikulju@kiinteistotahkola.fi
Huolto
Huoltoyhtiö
Taloyhtiöön kuuluu
Hissi
Muuta taloyhtiöstä
Kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys
Taloyhtiön autopaikat

49 kpl

Tehdyt remontit
2014 Iv-koneiden säätö ja ilmamäärien tarkistukset.
2019 Katon myrskyvauriokorjaus.
2019 10-vuotistarkastus.
2020 Iv-kanavien nuohous.
2020 IV-kanavien puhdistus ja ilmamäärien säätö.
2021 Katon Myrskyvauriokorjaus.
2022 Palovaroittimien uusinta.
2023 Pohjavesiviemäreiden kuntotutkimus.
Tulevat remontit
Suunnitellut: 2025-2026 Suunniteltu porrashuoneiden kunnostus sekä puuosien huoltomaalaus.
2028 Suunniteltu valurautaisten pohjaviemäreiden uusintakuvaus.
Energialuokka
C (2013), E-luku 111. Voimassaolo 15.6.2026 saakka
Tontin koko
2 251 m²
Tontin omistus
Vuokra
Tontin vuokraaja
Oulun kaupunki
Tontin vuokra-aika
Vuokrasopimus päättyy 31.12.2068

Asunto Oy Oulun Preludi

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Oulu

Asuinalueena Taka-Lyötty, Oulu

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Anu Rantasuo

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT

OP Koti Pohjoinen Oy LKV, Isokatu 14

OP Koti Pohjoinen Oy LKV, Isokatu 14

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.